Sisäministeri Räsänen ajaa tänään julkaistussa blogipostauksessaan käärmettä pyssyyn. Sisäministeriössä rakkaudella valmisteltu lakihanke vapaaehtoisen paluun vakiinnuttamisesta on kohdannut vastarintaa hallituksessa, eikä valmis lakiesitys ole vihreiden ja demareiden vastustuksen vuoksi edennyt eduskuntaan – ja hyvä niin, sillä siellä esitys menisi nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä läpi hurraa-huutojen säestyksellä.

Nyt Räsänen kuitenkin näkee pelin paikan, sillä valtakunnassa käydään minihallitusneuvotteluja. Ministeri toivoo, että esitys saataisiin ujutettua eteenpäin osana isompaa pakettia, eikä kukaan huomaisi mitään. On syytä toivoa, että vihreissä ja demareissa ollaan hereillä.

Räsänen kirjoittaa blogissaan tänään asenteellisesti, virheellisesti ja suoranaisesti vastoin totuutta. Hän yrittää jääkylmässä tekstissään saada mustan näyttämään valkoiselta. ilmeisesti hän on päättänyt, että ulkomaalaislaista ja sen taustalla vaikuttavasta poliittisesta agendasta on hänen kaudellaan karsittava loputkin ihmisoikeudellisuuden ja inhimillisyyden rippeet.

Olen kirjoittanut lakiesityksen ongelmista runsaasti jo aiemmin sekä blogissani että toukokuussa ilmestyneessä kirjassani. Itse asiassa mikään ei ole muuttunut, se vain on Räsäsellä ja sisäministeriön maahanmuutto-osastolle kovin kovin rakas.

Räsänen väittää esimerkiksi, että hallitusohjelma velvoittaa lakihankkeen läpiviemiseen, koska siihen on kirjattu, että “]k]ielteisistä turvapaikkapäätöksistä johtuvat käännytykset pannaan toimeen nykyistä nopeammin.” Ohjelmassa ei kuitenkaan missään sanota, että tehokkaamman palautusjärjestelmän tulisi samalla olla perus- ja ihmisoikeuksien vastainen ja epäinhimillinen, kuten nyt pöydällä olevassa lakiesityksessä. Tähän ei velvoita myöskään EU:n paluudirektiivi, vaikka Räsänen vetoaakin tekstissään myös direktiiviin. Hän siis valehtelee väittäessään, että hallitusohjelman vuoksi on laadittava juuri ehdotetun kaltaista lainsäädäntöä.

Räsänen kirjoittaa, että viime vuonna korkein hallinto-oikeus teki päätöksen, että voimassa olevan ulkomaalaislain mukaan henkilöille, joita ei ole onnistuttu poistamaan maasta, on annettava tilapäinen oleskelulupa. Kuten Suomen Pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta tänään julkaistussa tiedotteessa toteaa, Korkein hallinto-oikeus joutui tekemään tämän linjauksen, koska Maahanmuuttovirasto ei noudattanut voimassa olevaa lakia. Ihmisille, jotka eivät voineet kotimaahansa palata, ei myönnetty tilapäistä oleskelulupaa, vaikka lain mukaan niin kuului tehdä. KHO siis korjasi viraston lainvastaista käytäntöä, mikä nimenomaan on sen tehtävä. Kyse ei ole uudesta linjauksesta, vaan viranomaisen ojentamisesta.

Räsänen väittää, että Maahanmuuttovirastolta eli Migriltä kielteisen päätöksen saaneella ihmisellä ei ole turvapaikan tarvetta eikä perustetta jäädä Suomeen. Kyse on kuitenkin vain Migrin tekemästä tulkinnasta. On paljon ihmisiä, joilla on varsin hyvät perusteet saada Migriltä myönteinen päätös mutta jotka eivät sitä silti saa. Sekä lakiesitys että sitä puolustavat virkamiehet ja poliitikot, kuten tässä Räsänen, ottavat aina lähtökohdakseen sen, että Migri tekee vain oikeita ja perusteltuja päätöksiä. Näinhän ei ole. Ihmisellä saattaa olla erittäin painavat syyt kieltäytyä kotiinpaluusta, vaikka viranomaiset Suomessa olisivat sitä mieltä, että mitään estettä ei ole.

Tästä juontuu lakiesityksen olennaisin valuvika. Siinä oletetaan, että Migrin antama kielteinen päätös = tosiasiallinen mahdollisuus palata kotimaahan. Tätä pohjimmiltaan täysin väärää johtopäätöstä toistaa kirjoituksessaan myös Räsänen: ”Vapaaehtoisen paluun lakihankkeeseen sisältyy ehdotus, jonka mukaan tilapäistä oleskelulupaa ei myönnettäisi, jos henkilöllä on tosiasiallinen mahdollisuus palata kotimaahansa. Myös oikeus vastaanottokeskuspalveluihin lakkaisi.”

Lakiesitykseen rakennetun logiikan mukaan mihin tahansa voi palata, ja tosiasiallinen mahdollisuus (lue: velvoite) palata syntyy sillä hetkellä, kun viranomainen Suomessa antaa ihmiselle kielteisen päätöksen. Koko esitys ja sen taustalla jylläävä ”hallitun maahanmuuton” agenda näkee maailman masentavan mustavalkoisena: viranomainen päättää, mitä ihminen voi ja ei voi tehdä, eikä tällä itsellään ole oikeutta esittää asiassa mielipiteitä. Jos viranomainen on päättänyt, että ihminen ei saa Suomeen jäädä, silloin hänen on poistuttava. Jos häntä ei voida palauttaa viranomaistoimin, hänet määrätään palaamaan vapaaehtoisesti.

Toinen lakiesityksen olennainen valuvika on rajaton usko siihen, että kun ihmisiä ”kannustetaan” palaamaan potkimalla heidät ulos vastaanottokeskuksista, he todella silloin päättävät palata. Haastattelemieni lukuisten asiantuntijoiden mukaan mikään ei kuitenkaan humanitäärisen siirtolaisuuden kentällä viittaa siihen, että insentiivi toimisi.

Kuten Pakolaisapukin huomauttaa, Räsänen yllyttää kirjoituksessaan pelkoon siitä, että nykyisen lain ”porsaanreikä” on muodostumassa vetotekijäksi. Hänen mukaansa KHO:n päätöksen jälkeen tilapäisten oleskelulupien määrä on kymmenkertaistunut. Tämä johtuu kuitenkin yksinomaan siitä, että Migri on KHO:n päätöksen jälkeen joutunut korjaamaan aikaisempia, väärin tekemiään päätöksiä. Suomen turvapaikanhakijamäärät ovat sen sijaan pysyneet viime vuosien aikana vakaasti noin 3000 henkilössä vuosittain.

”Väitetylle porsaanreiälle ja vetovoimatekijälle ei ole faktapohjaa. Sisäministeriössä uskotaan, että irakilaiset turvapaikanhakijat käyttävät lakia hyväkseen ja ovat siksi Suomen suurin turvapaikanhakijaryhmä. Todellisuudessa 86 prosenttia irakilaisista turvapaikanhakijoista sai viime vuonna Suomesta kansainvälistä suojelua. Kyse on pakolaisista, jotka tarvitsevat turvaa”, kertoo Väkiparta toteaa Pakolaisavun tiedotteessa.

Räsäsen kirjoituksessaan esittämät perustelut ovat keskenään ristiriitaisia ja naurettavia. Ensin hän väittää, että ongelma ovat itse hakijat, jotka vain hangoittelevat viranomaisia vastaan ja kieltäytyvät palaamasta, vaikka palaaminen olisi täysin mahdollista. Hiukan myöhemmin hän sanookin, että ongelma ovat ne maat, jotka eivät suostu ottamaan omia kansalaisiaan takaisin. Lopulta hän vetää esiin todella törkeän rikollisuuskortin vihjaamalla, että kielteisen päätöksen saaneet olisivat syyllistyneet rikoksiin ja vaarantaisivat sen sijaan yleistä järjestystä. Tämä on jo todella paksua, kun koko lakiesityksen pointtina on sysätä ihmiset viranomaispäätöksillä oikeudettomaan limbotilaan ja sysätä heidät kaiken toimeentulon ja terveydenhuollon tavoittamattomiin vain siksi, että he eivät käytännössä voi palata sinne, mistä ovat tulleet.

Syistä, jotka on toisaalla, kuten lukuisten kansalaisjärjestöjen lausunnoissa, selostettu perusteellisesti, Räsäsen lakihanke on pysäytettävä. Siksi asiasta on pidettävä meteliä. Ulkomaalaispolitiikka ei voi perustua siihen, että ihminen menettää Suomessa perusoikeutensa ja mahdollisuuden inhimilliseen elämään vain siksi, että viranomainen ei usko hänen joutuvan pulaan, jos hän palaa kotimaahansa. Tai siksi, että hänellä ei alunperinkään edes tullessaan ollut mukanaan passia. Tai siksi, että hänen kotimaansa ei enää välitä hänestä eikä suostu ottamaan hän vastaan.

Räsäsen tie on oikeudettomuuden, ihmisoikeuksien halveksunnan, epäinhimillisyyden ja umpeen kasvaneiden, ummehtuneiden rajojen tie. Meidän on pystyttävä parempaan.